Kaneli oli viikko sitten kylässä luonani. Olin tehnyt koiran lihapullia ja varautunut ulkoiluntäyteiseen viikonloppuun. Vaan hassusti kävi jo perjantai-illan myöhäisellä tarhareissulla. Kanelin kenkä kaikkine siteineen irtosi ja koira teloi jo melko hyvin toipuneen kyntensä uudelleen. Kyllä otti päähän. Lähdimme kotiin tutkimaan jalkaa. Kynnen kärki näytti pettäneen. Elättelin toiveita, että pelkkä omalta lääkäriltä hankittava antibioottikuuri riittäisi. Suihkutin, putsasin, rasvasin, pehmustin ja sidoin tassun yöksi.

Herättyäni ja hoidettuani koiran aamutouhut tutkin jalan uudelleen. Totesin kynnen haljenneen pituussuunnassa yön aikana. Ilmeisesti kärjen vaurio oli heikentänyt keskeneräisen kynnen lujuutta ja saanut pinnan halkeamaan. En mitenkään voi uskoa etten olisi halkeamaa yöllisessä tarkastuksessa huomannut, tutkin vammaa nimittäin melko tarkkaan kirkasvalolampun alla lukulasit silmilläni.

Ei auttanut kuin ilmoittaa asiasta Soilelle ja soittaa eläinlääkärille. Sain ajan vasta maanantaiksi, onneksi olin ottanut sen päivän vapaaksi. Ei siis puhettakaan lenkkeilyistä ja tarhariehumisista.

Jotta Kaneli ei totaalisesti tylsistyisi, keksin sille tekemistä sisällä. Aloin opettaa avainten etsimistä lihapullapalojen avulla. Koira oli kovin innoissaan. Melko pian se oivalsi, että tarkoitus oli todellakin etsiä piiloitettu nami, ei piirongin päällä olevaa lihapullapussia tai kädessäni odottavaa palkkiota. Se porhalteli tärkeänä nenä tuhisten ympäri asuntoa ja näytti nauttivan uudesta leikistä.

Välillä annoin nalleni Kanelin leluksi. Sekin oli koirasta aivan ihanaa, sillehän ei yleensä moisia leluja luovuteta, sillä jätkä repii ne hetkessä riekaleiksi. Vahdin tarkasti leikin kulkua ettei koira pääsisi nielemään mitään epäterveellistä. Yllätyin kovasti, kun Kaneli ”tappotouhujensa” jälkeen kyllästyi väkivaltaviihteeseen ja alkoi hoivailla nalleparkaa. Se nuoli leluaan melkeinpä hellästi joka puolelta.

Ulkona Kaneli sai lenkkeilyn sijasta pelleillä ja piehtaroida lumessa, touhu josta se kovasti pitää. Harjailin myös koiraa ja leikkasin sen kynnet, Kaneli pitää kummastakin asiasta, jostain kumman syystä kynsien leikkuusta varsinkin.

Hyvin siis aika kului ja lihapullat hupenivat. Maanantaiaamuna laitoin kellon soimaan kuudelta. Kaneli taatusti rauhoitettaisiin, joten sille ei saanut antaa ruokaa moneen tuntiin ennen lääkäriin menoa. En kuitenkaan halunnut sen joutuvan paastoamaan turhan pitkään, siksi siis aikainen herätys. Ruuan ja pikaisen ulkoilun jälkeen menimme takaisin nukkumaan.

Lääkäriaika oli kahdelta. Olin kovin hermona. Rahaa ei ihmeemmin ollut, mutta olin laskeskellut luottokorttini käyttövaran hyvin riittävän laskuun. Hermoheikkona henkilönä kuvittelin kuitenkin kauheita… Entä jos vamma olisi niin paha, että kynsi täytyisi amputoida? Ja mitä ne oli puhunut puhelimessa röntgenistä? Mitä se sellainen maksaa? Entä jos luottoraja tuleekin vastaan? Eli melkein pukkasi tuskanhikeä otsalle. Ja Kanelihan ei siedä pienintäkään epävarmuutta taluttajassaan. Sen kanssa pitäisi aina olla täysin rauhallinen ja loputtoman itsevarma.

Kaikenlaiset "heikkouden" osoitukset Kaneli huomaa heti, sitä on jokseenkin mahdoton huijata. Koirana se myöskään ei osaa päätellä hermostumiselle muuta syytä kuin ympäristön ja vastaantulijoiden vaarallisuus. Niin kiltti ja pehmeä kuin Kaneli onkin, sillä on melko vahva suojeluvaisto. Kun taluttaja vaikuttaa epävarmalta, Kaneli ”lohduttaa” rähähtämällä vastaantulijoille tyyliin ”Älä pelkää, minä suojelen!” Ja moinen käytös on äärimmäisen noloa ja kiusallista. Sellainen on myös syvän itseinhon paikka, tajuanhan minä itse omalla käytökselläni pakottavani koiran suojelutehtäviin.

Hyvin kuitenkin pääsimme perille. Onneksi Kanelilla ei ollut mitään pahoja mietteitä eläinlääkäriasemalle menosta. Itseasiassa se oli oven edustan tuoksuista niin innoissaan, että yritti livahtaa sisälle ilman lupaa. Sisällä se tuijotti haaveksien isoja ja pieniä ruokapusseja. Eläinlääkäriäkään se ei arastellut vaikka sama henkilö oli viimeksi ”ronkkinut” kipää varvasta. Ilmeisesti tuo asema on Kanelille ”se paikka, jossa on mielenkiintoisia kaverituoksuja, paljon ruokaa – ja jossa aina kummasti rupeaa nukuttamaan.”

Kaneli sai piikkinsä ja varpaat kuvattiin. Onneksi mitään hälyyttävää ei kuvista ilmennyt. Kynttä ei tarvinnut edes poistaa! Antibioottikuurin saimme mukaan, särkylääkkeitä ja voidetta oli kotona vielä tarpeeksi jäljellä. Kortin maksurajastakaan ei ollut huolta, hyvin riitti. Maksu oli noin 42 euroa ja vakuutusyhtiö maksoi 126.

Illalla vein Kanelin sitten kotiinsa. Poika oli uuvuksissaan ja nukkui suurinpiirtein koko illan.