Tiedoksi: Tämä postaus on pitkä ja käsittelee vain koiria. :-D

Minähän en mieti jos tarjolla on susihukkanen lainaksi. Otin siis viime lauantaina Kanelin taas mukaani kylään.

Jätkä ei ole koskaan nähnyt Helsingin keskustan vilinää, joten kuljin sen kanssa Kampin huvipuistoalueen läpi Rautatieaseman metrolle. Kaneli ei ollut millänsäkään, edes raitiovaunuja se ei töllistellyt. Yhden kerran Kampissa se teki pienen pelästyneen loikan ympäri, joku oli varmaan vahingossa tönäissyt sitä tai koskenut sen häntään. Ruuhkavälineissä tuon koiran kanssa kuljettuani, olen huomannut, ettei Kaneli ollenkaan pahastu kyljessä kihnaavista ihmisistä. Se ei ollenkaan välitä niistäkään, jotka tilanahtauden vuoksi koskevat sen kuonoa ohi mennessään. Takaapäin tuleva hipelöinti sen sijaan on hieman pelottavaa, varsinkin jos se osuu häntään. Kulkuvälineissä pidänkin koiran niin, ettei moisia yllätyksiä pääse sattumaan.

Kotona tein ruoan annon jälkeen Kanelille pedin eteiseen ja laitoin portin makuuhuoneen oven eteen. Sillä on nyt se rähisemisestä johtuva kurinpalautusaika meneillään, eikä se saa nukkua ihmisen vieressä. Vähän se vikisi kun menin nukkumaan, mutta hiljeni nopeasti kun en ollut sitä huomaavinani. Nukuimme muutaman tunnin, sitten lähdimme koirapuistoon.

Kello oli tulossa puoli kymmenen enkä uskonut liikkeellä olevan muita koiran ulkoiluttajia. Vaan sinnepä kerääntyikin useita henkilöitä eläimineen. Kaneli sai taas paljon uusia ystäviä, niin ihmisiä kuin koiriakin. Kummasti siihen lenkkiin hurahti pari tuntia.

Puistoon oli ilmestynyt tuollainen koiratoteemi. Koiranomistajat olivat kuulemma pyytäneet kaupungilta jotain aktiviteettia, mutta tuollaisen sitten saivat. Hienohan se on, ja voivathan koirat jättää siihen omia viestejään.

Seuraavana päivänä Kaneli oli jotenkin kuriton. Se ei muka ymmärtänyt yksinkertaisiakaan käskyjä. Käskystä istuminenkin oli sille muka ihan vieras juttu. Se kuitenkin liikkui ulkona melko siivosti, yritti kyllä välillä rähistä koirille, mutta asettui äkkiä kun sitä komensin.

Kaupassa kävimme kahteen kertaan. Olin saanut jo Kanelin laitettua kiinni, kun tajusin, että rahat olivat jääneet kotiin. Toisella kerralla odottelin sen aikaa, että omistajiaan ostoksilta odotteleva saksanpaimenkoira noudettaisiin pois. Arvelin, että se saattaisi rähjätä Kanelille pois lähtiessään. Niinhän se tekikin. Kaneli puolestaan istui kiltisti ja hiljaa. Joskus niinkin päin.

Jokuhan voi tietenkin pitää suloisena sitä, että koira suojelee. Raaka totuus vain on, että niin käyttäytyvä hauveli ei usko taluttajansa kykyyn huolehtia turvallisuudesta. Koira ottaa homman hoitaakseen, ja niin tehdessään kuvittelee olevansa lauman pomo. Se ei tietenkään ole hyvä juttu. Ohikulkijoita ei myöskään saa pelotella.

Onneksi tämä paha tapa on Kanelilla aivan uusi ja onneksi Soile on alkanut hankkiutua rähinöinnistä eroon. Tein siis niin kuin on neuvottu, komensin päättäväisesti "Ei" ja sen jälkeen pistin koiran istumaan ja menemään maahan. En ehtinyt pyydellä kävelijältä anteeksi, saatika selitellä "ei tää oo vihainen" -juttuja (tuskinpa tuo olisi uskonutkaan; suden näköinen otus haukkui hihna kireällä vaahto suupielistä roiskuen).

Aitauksessa oli pari herttaista dobermannia. Uros oli kuitenkin kovin iso, ja Kaneli hieman pelkäsi sitä. Susihukkanen haki turvaa menemällä taakseni. Ehkei se pidäkään minua aivan toivottomana tapauksena? Yritin myös itse mennä koirien väliin, mutta se oli hankalaa sillä eläimet olivat jatkuvassa liikkeessä. Välillä Kaneli rohkaisi mielensä ja pyysi urostakin leikkimään.

Kun nämä kaverit lähtivät pois, sai Kaneli juoksennella yksinään. Onneksi yksi sen eilisistä leikkikavereista tuli puistoon ja Kanelin kanssa riehumaan. Pistin kuitenkin merkille, että meno oli melko vaisua. Kaneli tuli usein luokseni ja katsoi sen näköisenä kuin haluaisi lähteä pois. Se on melko tavatonta käytöstä. Arvelin epäuskoisena että Kanelia häiritsi jatkuva vesisade. Myöhemmin Soile sanoi itsekin huomanneensa, ettei jätkä nykyään oikein pidä kastumisesta.

Koiraparka. Lenkin jälkeen se vielä joutui suihkuunkin...