Karvainen vieraani ei oikein osannut arvostaa japanilaistyylistä sisustustani. Lattiatyynyille se ei mennyt kertaakaan makoilemaan, ja matala pöytä oli sille jonkinlainen astinlauta ylemmille tasoille. Parvekkeeni oli kuitenkin sen mielestä mukava. Siellä on harva pystylaudoitus jonka raoista näkee ja haistaa hyvin pihalle. Oleskelimme siis aina välillä parvekkeella. Pienen lenkinkin teimme. Harvapäisenä ihmisenä unohdin tietysti kakkapussit kotiin… onneksi Kaneli ei koskaan kyki kävelyteillä, nytkin se meni polun varren ruohikkoon. Harmitti se juttu kuitenkin. Kyllä jäljet pitää siivota teiden vierustoiltakin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sisällä Kaneli kitisi jonkin verran ja vaikutti levottomalta, sellainen se kyllä on usein kotonakin. Ajattelin, että ehkä se kuitenkin potee koti-ikävää. Annoin puruluun lohdutukseksi. Sitä jyrsiessä Kaneli unohtaa aina kaiken muun. Nytkin se rauhoittui. Rouskutustuokion jälkeenkin koira vaikutti levollisemmalta.

Talon ääniä se kuitenkin kommentoi hiljakseen. Oveni takaa kuului mekkalaa ja Kaneli sanoi "vuh", ruittasin sumutinpullolla vettä sen kuonolle. Koira ei antanut periksi, kuului uusi "vuh", taas vesi pisaroi karvaiselle kuonolle. Nyt Kaneli kohotti uhmakkaasti ääntään: "VUH". Vettä sumuttaessani mietin, että oliko hommassa mitään järkeä. Jätkä toki hiljeni, mutta ehkä se ei johtunut vedestä ollenkaan. Koira, joka talvisin kerjää ihmisiä heittämään ja potkimaan lunta naamalleen luultavasti vain nauttii veden sumuttelusta.

Myöhemmin kokeilin toista taktiikkaa. Kun Kaneli ääniä kuullessaan terästäytyi, aloin kehua sitä (siis tietysti ennen vuhkimista). Se tuntui tepsivän. Pääsimme asiassa yhteisymmärrykseen. Kaneli nosti päätään ja katsoi minua kysyvästi aina kun kuuli jotain epäilyttävää. Minä kehuin sitä, ja se laski päänsä jatkaen touhujaan.

Kun pesin lavuaarissa pikkupyykkiä, Kaneli poikkesi kylpyhuoneeseen. Se meni saman tien pois. Kohta kuulin veden läträyksen yli huolestuttavan risahduksen olohuoneesta. Menin katsomaan meininkiä. Tyytyväinen koira loikoili lattialla Monoi-öljypullo etujalkojensa välissä ja korkki suussa. Otin "lelun" pois. Onneksi muovin paloja ei ollut kadoksissa.

Tämän tapauksen jälkeen katselin uusin silmin kylppärini ainevalikoimia - vessanpesuainetta, viemärinavausmyrkkyä, tahranpoistoainetta ym. - ja päätin, että taas sulkeutuisi yksi ovi Kanelin vierailun ajaksi.

Seuraavassa osassa Kaneli käy koirapuistossa ja työpaikallani.