Olen joskus ruinannut sisareltani Kanelia kylään, ja äkkiä viime maanantaina sainkin sen pariksi päiväksi mukaani. Tässä nyt on jonkinlainen raportti koiranomistajaleikistäni. Tämä juttu tuskin kiinnostaa muita kuin Soilea.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kuvassa Kaneli sanoo Soilelle heihei.

Meillä ei ollut ongelmia linja-automatkassa. Soilen ehdotuksesta menin metroon pääteasemalta. Kyseessä oli Kanelin ensitutustuminen kyseiseen välineeseen, ja oli ihan hyvä ettei heti kättelyssä se joutuisi asemalle ujeltavan oranssin monsterin säikäyttämäksi.

Elämänsä ensimmäistä hissimatkaa jätkä ei edes huomannut. Sille kyseessä näytti olevan "ovesta sisään, pikku istahdus ja toisesta ovesta ulos –kokemus". Asemalla odotteli metrojuna, eikä siihenkään meneminen tuottanut ongelmia. En usko Kanelin olevan erityisen kiintynyt minuun –me olemme vain kavereita – mutta se kyllä luottaa minuun melkoisen syvästi.

Ajoneuvon liikkeellelähtö tuli Kanelille yllätyksenä. Se peruuutti säikähtäneenä paikaltaan ja tuijotti epäluuloisena heiluvien ovien rakoa, sen takaa kuului todella outoja ääniä. Minun mokahan se oli, en ollut osannut ennakoida tilannetta. Sain Kanelin kuitenkin helposti rauhoittumaan. Lopun matkaa pysyttelin sen ja ovien välissä.

Penikka tottui melko äkkiä uuteen matkustustapaan. Onhan metron kulku linja-autoa tasaisempaa, eikä ahtaudesta tarvitse kärsiä. Nameja syöttelin sille tasaiseen tahtiin, varsinkin kiihdytysvaiheissa, joissa tasapaino järkkyi ja outo ujellus koveni.

Kotiasemallani ei tarvittu hissiä. Yllättäen Kaneli teki stopin portaiden yläpäässä. Ehkä sitä arvellutti portaiden pituus, tai sitten se aristeli vierestä kuuluvaa liukuportaiden ääntä. Hyvin koira kuitenkin lähti kehoituksesta liikkeelle.

Kotirapussa Kaneli hämmentyi kesken matkaa ja kääntyi viimeisellä välitasanteella ympäri. Tietääkseni se ei ole koskaan kiivennyt kerrostaloportaita toista kerrosta korkeammalle. Tämä "liikaa portaita –hämmennys" säilyi koko vierailun ajan. Pari kertaa jätkä myös näytti aikovan kakkoskerroksen asuntoihin sisälle.

Soile on opettanut koirilleen tapoja; oven edessä istutaan ja siitä saa kulkea vasta luvan saatuaan. Siististi mentiin minunkin kotiini. Vapauden koittaessa Kaneli sitten kipitti hihna perässään kolisten paikkoja tutkimaan. Sen verran innokas se oli ettei omaehtoisesti istahtanut hihnan poistamista varten, enkä minäkään ehtinyt käskyä antaa.

Remmeistä vapauduttuaan poika sai tutkia asuntoa omaan tahtiinsa. Vaatekomeron oven päätin laittaa kiinni, turha karvata puhtaita vaatteita.

Annoin Kanelille ruokaa. Se istui kauniisti odottamassa lupaa syömiseen, otti pyytämättä katsekontaktinkin. On se vaan niin hieno koira.

Seuraavassa osassa Kaneli vähän jekkuilee ja asettuu taloksi.