Tykkään kovasti toiminnallisesta viihteestä (vaikka sci-fi onkin ehkä sydäntäni lähinnä). Ja koska minulla on Wilbur Smithin muutkin egyptikirjat, ostin tämän viimeisen; Niilin valtiaan. En minä siltä turhia odottanut, sillä jo edellinen sarjan osa (Niilin noita) oli melkoinen pettymys. Tämä kuitenkin oli tarinana aivan viihdyttävä, kaikkine uskomattomine käänteineen. Se tietenkin risoi, ettei kirjassa paljoakaan Egyptissä oltu. Herra Smith oli ovelasti rakennellut juttunsa niin, että saattoi ratsastaa Egypti-saagansa suosiolla ja kirjoittaa sitten kuitenkin rakkaasta Afrikastaan.

Halusin sitten perään lukea parempaa kirjallisuutta, ja kaivoin kirjahyllystäni William Goldingin Kärpästen herran. Sehän on tullut luettua erinäisiä kertoja, mutta aina se vain uppoaa. Golding luokitellaan pessimistiksi, jonka mielestä ihminen on pohjimmiltaan paha olento. En ole varma olenko määritelmästä samaa mieltä. Ehkä hän vain on realisti.

Olivatko saarelle joutuneen poikajoukon tekemiset osoitus pahuudesta, vai ihmisen tarpeesta saada turvallisuutta tottelemisesta ja ryhmään kuulumisesta? Oliko Jack paha, vai yrittikö hän vain selviytyä äärimmäisissä olosuhteissa kyseenalaisin keinoin? En osaa sanoa.

Olen lukenut, että poikkeustilanteissa (sota ym.) ihmiset käyttäytyvät ensimmäisten parin kolmen viikon ajan erittäin solidaariseti ja toisiaan tukien. Sen jälkeen alkaa taistelu omasta ja perheen selviytymisestä. Eikä siinä sitten kauheasti muiden oikeuksista piitata. Missä menee pahuuden raja? Onko omalle lapselleen ruokaa ryöstävä ihminen paha? En minä tiedä.

Eilen illalla aloitin Agatha Chriestien Neiti Marplen viimeisen jutun. En osaa siitä vielä mitään sanoa, mutta tämä kirjailijatarhan on ehdottomasti alansa mestari. Sen uskallan mielipiteenäni kertoa, vaikken kovin montaa hänen kirjaansa ole lukenutkaan.

Kohta on aika aloittaa uuden vuoden juhlinta. Siispä toivotan teille