Runous ei oikein ole minun juttuni. Jotkin asiat tosin kolahtivat jo lapsuudessa; Shakespearen näytelmät ja Poen Korppi. Niistä jopa opettelin ulkoa joitain pätkiä, silloin aikaa sitten.

Kuukauden sairasloman (jota en pyytänyt, halusin vain toimivia nukahduslääkkeitä) kunniaksi laitan tähän Korpin viimeisen säkeen. Se kun on kerrassaan upea.

 

Turhaan pyydän armahdusta ―  järkkymättä korppi musta

istuu päässä veistokuvan, hievahda ei paikaltaan.

Unelmissaan vain se mailla hornan liikkuu irvokkailla,

kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan ―

varjo synkkä, raskas, josta sieluni ei nousemaan

pääse enää milloinaan.

 

Edgar Allan Poe: Korppi (The Raven, 1845), suomennos Niilo Idman

 

Vähän edittiä puoli neljän aikoihin:

Vitsikästä olla tässä,

nukkumista etsimässä.

Kello kolmen ohittaa,

aivot jäässä raksuttaa.

Pilleri on kiva juttu,

tosin nyt jo liian tuttu.

Mitäs sitten tehdä vois?

Taidan juoda kahvin pois!