Kanelin synttärireissulla mukanani oli pikkuista tavaraa. Niitä sitten sisareni kameralla kuvailin. Tulitikku tietysti unohtui kaikista kuvista, vaikka otin mukaani kokonaisen askillisen.

 

900383.jpg

Sinooperissa myytiin nukkekotitavaraa alennuksella. Sorruin tähän söpöön teeastiastoon. Kupit ovat halkaisijaltaan noin sentin verran.

                       900384.jpg

Tässä on lopultakin näitä keittiövälineitä. Puukko ja vispilä on toteutettu Väinölän ohjeiden mukaan. Paistelulasta näyttää lähinnä halolta. Uskaltaisikohan sitä hioa ohuemmaksi? Edellinen versio murtui siinä hommassa.

900403.jpg

Tämä hella on kesken, ja saattaapi sellaiseksi jäädäkin. Tuli mokattua pahasti... Tajusin vasta tässä vaiheessa, että saranat olisi pitänyt kiinnittää aikaisemmin. En mitenkään keksi kuinka se enää onnistuu. Eihän noin pieneen koloon mahdu edes minivasara. Liimaakin jo yritin, muttamutta... Mietin asiaa joskus toiste.

900404.jpg

PC on aivan alkutekijöissään. Elättelen toivoa, että siitä saattaa jotain jopa tullakin. Yritän ehkä viikonloppuna jatkotoimenpiteitä.

Tuosta tuli mieleen, että Kone (se on siis PC:ni nimi) on hieman huonossa kunnossa. Tuuletin pyörii kehnosti ja välillä ei ollenkaan. En siis uskalla paljoa laitetta availla. Minulla on pahasti kesken uusien tuttavuuksien blogeihin tutustuminen - ja muutenkin ovat blogivierailut jääneet minimiin.

Pikkuisen pissii elämä kintuille aina välillä. Mutta kyllä se tästä.