Kun kävin viime viikolla äidin luona kylässä, sain tämmöisen tekokasvin. Hän arveli, että jos siitä vaikka saisi jotain nukkekotiin. Otin sen parvekekoristeeksi, kun olisi muutoin joutunut roskiin.

              tekokasvi

En tiedä mikä kasvi se on olevinaan, mutta lattialle putosi sellainen latvatupsu. Sitä sitten eräänä aamuna katselin, ja huomasin, että kovasti näyttää palmun latvustolta. Päätin samantien, että Milla ostaa tulevaan asuntoonsa suuren viherkasvin. Hänen veljensä on varmaan riemuissaan kun saa papukaijojen, muumion ja muun romppeen sekaan vielä täysikasvuisen palmun!

”palmu”

Värjäsin lehdet tussilla ja vesivärillä.

Varren tein kolminkertaisesta vihreästä rautalangasta, päällystin sen vesivärillä maalatulla sideharsolla. Tuo ruukku on osa sisareni antamaa minikasaa, ja oikeasti kynttilänjalka.

Kiitoksia taas perheenjäsenilleni materiaaleista.

Aika iso tämä tekele on, mutta kyllähän palmu saa ollakin huoneen korkuinen.

Ilokseni tässä huomasin, että koodaus toimii; tekstin saa taas kuvan viereen. Hihhei!

Kolmas yritys jauhesammuttimista on valmistumassa, näyttää siltä, että jopa onnistuisi. Palaan asiaan joskus myöhemmin.

Balettitangon sen sijaan tein nopeasti valmiiksi. On se niin pitkään mielessäni vinkunut olemassaolonsa puolesta. 

         balettitanko

Hm... aivan kuin se olisi vino. Varmaan joku perspektiiviharha.

Balettitossut näyttävät paremmilta nyt kun tuhrin niihin kynsilakkaa. Tässä vielä lähikuva niistä.

balettitossut

On näköjään päässyt koivun siemenkin mukaan kuvaan.

Sitten taas nukkumaan, että jaksaa aamulla nousta töihin.