09.11.2011 - 21:35
Taas liikuntatunti, taas kännykuvia... Pimeä tulee jo kovin aikaisin.
Rohkea lokki
Pakollinen
Kuutamo auringonlaskun aikaan
27.10.2011 - 21:55
Olin taas eilen kännykän kanssa joen rannalla kävelemässä.
Löysin laitteen kamerasta maisemakuvasäädön.
Meren suuntaan.
Vantaalle päin.
Tuolla on mukava kuljeskella silloin kun ehtii liikuntatunnin pitää (töissä saa tunnin verran viikossa harrastaa liikuntaa työajalla). Aukeat paikat ovat mun juttuni. Liikenteen kohina tosin pauhaa taustalla, sitä ei pakoon pääse missään. Pitäisi olla auto, että pääsisi autojen mölyjä karkuun.
23.09.2011 - 19:40
Valonnopeuden ylittäviä neutriinoja, maahan putoavia satelliitin palasia. Mielenkiintoista seurattavaa on viime aikoina ollut. Satelliitista en paljoakaan huolta kanna, eiköhän tuon osaset putoa mereen. En hermoile myöskään standardimallin tulevaisuudesta tai fysiikan teorioiden uudelleen järjestämisestä. En minä niistä mitään ymmärrä, ja asiantuntijat varmastikin osaavat pistää tietonsa uuteen järjestykseen aikaa myöten, jos siis jotain ennenkokematonta on nyt havaittu.
Toivon kuitenkin, että Pyhäjärven (sen nimisiä on Suomessa muuten paljon) lopetettavan kaivoksen aluetta voitaisiin hyötykäyttää Cern'in hiukkasmittausten havointopaikkana.
Katsellaan ja ihmetellään. Sitähän elämä on. Ja jep, en tiedä edes sitä mitä eroa on neutriinoilla ja neutroneilla.
:-)
23.08.2011 - 20:59
Emma 1992 - 2011.
Lopetettu tänään kunnon petettyä.
Silmäsi suljin, älä taaksesi katso.
12.08.2011 - 20:35
Niilinlumme Helsingin yliopiston Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa eilen 11.8.2011.
Manipulaatiota sen verran, että vedestä heijastuvia kattorakenteita poistelin.
07.08.2011 - 20:55
... ei todellakaan ole susi.
Toki susi pystyisi helposti halutessaan ihmisen tappamaan. Misään nimessä en lähde väittämään, että niin ei voisi koskaan tapahtua. Tosiasia kuitenkin on, että susi pyrkii väistämään ihmisiä; me emme kuulu sen ruokalistalle ja olemme sen mielestä melkoisen pelottavia otuksia.
Vuosina 1881-1882 ilmeisesti susi tai koirasusi tappoi Turun seudulla useammankin ihmisen. Poikkeava käytös on voinut johtua sairaudesta tai saaliseläinten puutteesta. Tuon jälkeen susista ei ole ollut vaaraa ihmisille tässä maassa.
Itseäni ehkä eniten huolettavat ajattelemattomien ihmisten kesytysyritykset ja metsän eläinten ruokkimiset. Villieläinten oloihin ei tavallisen tallaajaan tulisi puuttua ylipäätään, ja kun kyseessä on suden tai karhun kaltainen suuri eläin, se on täysin edesvastuutonta. Menkää joskun Seurasaareen turistikauden jälkeen. Siellä ihmisten syöttämät oravat käyttäytyvät hyvin pelottomasti ja aggressiivisesti ohikulkijoita kohtaan. Ne ovat tottuneet helppoihin aterioihin eivätkä ymmärrä miksei niitä enää ilmesty.
Vaan tilastoista minun piti kirjoittaa, siitä vaarallisimmasta pedosta. Se luonnollisesti on ihminen itse, varsinkin auton ratissa. Otetaan vaikka viime vuosi. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 tapahtui 6072 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta, niissä kuoli 272 ja loukkaantui 7673 ihmistä. Yksikään ihminen ei kuollut viimekään vuonna Suomessa susien toimesta.
Liikenne tappaa myös muita eläimiä. Yli 6 miljoonaa eläintä päättää päivänsä joka vuosi maanteillämme, niistä nisäkkäitä on yli miljoona (Tilastokeskuksesta tämäkin tieto).
Palaan vielä tilastolukuihin vertailemalla Suomen Kennelliiton koirin kuolinsyytietojen petoeläinten ja tapaturmien + liikennekuolemien välisiä eroja.
Kuvassa on Ähtärin eläinpuiston susi.
Lisäys puolenyön aikaan: Unohdin laittaa tämän linkin Suurpedot.fi-sivustolle. Sieltä löytyy neuvoja mitä tehdä, jos käy niin harvinaisesti, että suurpeto alkaisi metsässä uhittelmaan.
02.08.2011 - 00:07
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa oli tänä kevättalvena 135-145 sutta. Vuoden 2010 helmikuussa kannaksi oli laskettu 150-160 yksilöä. Vuoden 2006 lopulla susia oli melkein 300 kappaletta.
Susien hupenevasta määrästä huolimatta Maa- ja metsätalousministeriö haluaa antaa seuraavalle metsästysvuodelle (2011-2012) kaksikymmentä kaatolupaa.
Metsästäjäliitto puhuu petotihentymistä  ja haluaa 50 sutta ammuttavakseen. Heidän mielestään susia (ja myös ilveksiä) tulee pyytää erityisesti metsäpeura-alueelta Kainuusta.
Porobisneksestä en viitsi sanoa kuin, että ylikalutut laitumet tuskin toipuvat, vaikka Maa- ja metsätalousministeriö onkin rajoittanut porokannan suuruuden 203 700 elukkaan jo kaksitoista vuotta sitten.
Lisää susikuvia ja -juttuja myöhemmin... Noista kuvista vielä sen verran, että olen ottanut ne Ähtärin eläinpuistossa. Tuo nuori naaras tuli aidalle meitä ihmettelemään aivan omatoimisesti. Emme mitenkään houkutelleet tai häirinneet sitä.
19.07.2011 - 20:35
Aamu valkenee
– Hiljaa kaikki, minulla on kova kankkunen! kiljaisi Abana päätään pidellen. – Anteeksi sisko, hain vain jääkaapista munuaispiirakkaa ja hedelmäkakkua. Jotenkin nuo elukat kovin innostuivat metelöimään. Minullakin päätä kivistää melkoisesti, taidanpa ottaa siman!
Edellisiltana oli nautittu simaa runsain määrin ja Abanakin ryntäsi jääkaapille oivaa juomaa tavoittelemaan. – Kuules, lähdetäänpäs retkelle seikkailemaan, ehdotti Soile ja heilutteli salaperäistä pakettia kädessään. – Mikä tuo on? ihmetteli Abana silmät pyöreinä. – Kas, tässä on maustekakkusia. Niistä saamme oivan lisän eväisiimme. Lisäksi voimme ottaa…
– Älä höpötä. Mennään vaan, mutta syödään ensin aamupalaa, selitti Abana ja tarrasi kiinni näkemäänsä suklaalevyyn vapaalla kätösellään. Hän haukkasi siitä kelpo palasen ja kaatoi simaa kurkkuunsa palan painikkeeksi.
Vihdoinkin matkaan
Viisikon kissajäsen Emma jäi tapansa mukaan kotiin kuorsaamaan. Muut suunnistivat ulko-ovelle. Oli suurenmoista, että käytävä oli niin kapea ja sen seinistä sai horjuva-askelinen mukavasti tukea. – Nyt mennään, sanoi Soile. Ties vaikka törmäsimme salaisuuksiin ja seikkailuihin. – Joo, sepä vasta olisi jännittävää!
Digi nuolaisi Soilen paljasta kättä ja Nirppu tömisti hännällään lattiaa. Nekin kaipasivat jo mystisiä tapahtumia, kun edellisiltana olivat ihmiset vain simaa kitanneet.
Sitten kaverukset lähtivät ulos ovesta. – Siunaa ja varjele, kiljaisi Soile. Täällähän paistaa aurinko! – Varjelkoon, totta puhut sisareni, totesi Abana. – Kyllä meitä nyt onnisti.
Digi jo puuskutti kieli pitkänä kaniinien perään. Se oli täysin varma, että sinä päivänä sitä onnistaisi ja se pääsisi livahtamaan ärsyttävien töpöhäntien perään. – Ei onnistu, ilmoitti Soile ja jarrutti koiran menoa kaulahihnaan tarttumalla. Digin mieli synkkeni, ja se arveli retkestä tulevan tavattoman tylsän. Siinä se oli kovin väärässä!
Metsän halki
Epäluku muurahaisia kipitti polulla joka suuntaan. – Hau, sanoi pikkuinen Nirppu. – G-r-r-r! murahti Digi. Se ei todellakaan kärsinyt kohdata vieraita eläimiä omassa metsässään. Soile joutui pidättelemään sitä kaulahihnasta. – Vauhtia vain, senkin hyeenat! hän komensi.
Meri ja taivas kimmelsivät sinisinä puiden lomassa edessäpäin. – Mentäisiinkö mereen kahlailemaan? Niin olisi viileämpi ollaksemme, ehdotti Abana. – Hui, siellä on kylmää ja jotain outoa sakkiakin tuolla näkyy. Mene sinä vaan, vastasi Soile. – Minä jään tähän penkille istuskelemaan. – Jospa ensin söisimme eväitä, sanoi Abana. – Ilman muuta, yhtyi Soile ja penkoi tovin reppuaan. Esiin tuli maukasta limppua, juustoa, tomaatteja, maustekakkusia ja pari pulloa limonaadia. Hetkeen ei kulunut muuta kuin tyytyväistä maiskuttelua ja röyhtäisyjä.
Outoa väkeä
Syömisen jälkeen Abana meni rannalle kahlailemaan. Kaislikon takana uiskenteli yksinäinen joutsen, liejukanoja ei näkynyt missään. Vesi oli ihanan vilpoista ja pehmeää, mutta rannalla oleskeleva väki hieman hermostutti Abanaa. Pian hän suuntasikin takaisin Soilen luokse.
– Tuolla tapahtuu varmaankin jotain hämäräperäistä, kuiskasi Abana. – Kuinka niin? uteli Soile. – Kaikki tuo epämääräinen väki… siellä on vain ulkomaalaisia ja työtätekevän luokan likaisia lapsia. – Ooh! Kyllä siellä sitten varmaankin on jotain rikollista meneillään, Soile totesi varmana.
Kaverukset hiljenivät pohtimaan tilannetta. Koirat paukuttivat hännillään pölyistä maata. Mitä ihmettä nyt oikein pitäisi tehdä?
Ratkaisu
– Ensin tarvitsemme vahvistusta, sanoi Abana. – Annahan vähän murkinaa. Soile näytti vaivautuneelta ja oli kalpea kuin palttina kasvoiltaan. – Eh, tuota... Evästä ei enää ole.
– Miten niin ei ole? ihmetteli Abana, sillä reppuun oli pakattu melkoinen määrä ruokaa mukaan. Soile kaiveli hiekkaa kenkänsä kärjellä, nosti sitten tuohtuneena katseensa. – Nuo kelvottomat afroamerikkalaiset varastivat ne! hän puuskahti ja huitoi kohti rantaa. – Digi taisteli urhoollisesti eväitä suojellakseen, mutta niitä oli aivan liikaa. Lauma työtätekevien likaisia lapsia oli myös mukana. Inhoittavaa sakkia! – Voi ei, huokaisi Abana ja valahti penkille istumaan. – Nyt ei auta muu kuin palata takaisin kotiin. Onneksi siellä on ruoka odottamassa, Soile totesi. – Ja paljon simaa! hihkaisi Abana.
Varsin vankka ateria heitä kotona odottikin. Sen syötyään viisikko joi runsaasti simaa. He kävivät levolle melko myöhään ja nukkuivat kuin murmelit aamuun asti. Jätetään nyt heidät nauttimaan ansaitsemastaan unesta.
02.07.2011 - 07:11
Loma alkoi. Kännykuva tosin on toukokuulta.
03.06.2011 - 22:05
Vähän sen jälkeen kun Kaneli kuoli, näin unen.
Olin Soilen luona, istuin sohvalla, Kaneli oli lattialla edessäni. Se sai kohtauksen ja alkoi lyyhistyä kasaan. Näky aiheutti lähinnä raivoa. ”Se on jo kuollut!” ärähdin. Uni loppui siihen, enkä enää sen jälkeen Kanelia unissani nähnyt.
Nyt näin, keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Loppujen lopuksi.
Selityksenä kerrottakoon, että koko tiistain oli ollut kurkku kipeä. Keskiviikkona en enää mennyt töihin ja olo oli melko surkea.
Ekassa osassa unta olin tukehtua suussani lainehtivaan limaan. Vaikka kaksin käsin haroin sitä, en päässyt siitä eroon. Olin niin huonossa kunnossa, että lyyhistyin kadulle. Edessäni oli joku thaikoju. Vanha nainen seisoi sen vieressä ruokatarjotin käsissään. Hän luuli, että kerjäsin ruokaa ja ystävällisyyttään alkoikin ojentaa minulle ruokakippoa. Mutta minä huidoin viimeisillä voimillani kohti hänen takanaan näkyviä servettejä. ”Anna paperia, please!” anelin.
Toisessa osassa katsoin jotain katastrofileffaa, tosin olin itse osallisena tapahtumista. Jotain kummia pyöreitä kuvioita väreili meressä ja kohtahan jo tulikin tieto, että tsunami on tulossa. Kaikkiin iski suunnaton paniikki ja kuolemanpelko. Aloimme kiivetä epämääräisiä (koriste)kalliorappusia ylös, kohti turvaa. Koko ajan kiivetessä pelkäsin, etten ole tarpeeksi nopea. Joku takana tulevista saattaisi tarttua minuun ja heittää alas jyrkänteeltä. Pääsin kuitenkin ylös ja käännyin katsomaan uhkaavaa aaltoa.
Mikä pettymys! Taivaanrannassa näkyi vain lyijykynällä tekaistu suttu. Ajattelin, että onpas tosi halpa efekti sen luokan leffassa! Kertojan ääni sanoi, että kuolema iskikin selän takaa, käännyin, mutta ei siinäkään suunnassa ollut mitään mielenkiintoista nähtävää.
Kolmas osa saattoi edelleen olla leffan tapahtumia. Olin jossain julkisessa tilassa, ilmeisesti ostoskeskuksen eteisessä. Sinne ryöpsähti tukahduttavaa kaasua, kyseessä oli ehkä terroristihyökkäys, tosin luultavasti se oli edellisten tapahtumien aiheuttama onnettomuus. Haukoimme henkeämme ja ehdin ikävän pitkän ajan miettiä kuinka karseaa onkaan kuolla tukehtumalla. Sitten viime hetkellä joku sai suuret lasiovet auki ja saatoimme hoiperrella ulos ja hengittää. Oli todella upea tunne saada ilmaa keuhkoihinsa!
Jotenkin nuo edelliset ovat selvästi limaisten hengitysteiden aiheuttamia heijastumia. Lisäksi (minun mielestäni) kyseessä oli toimintaviihde, vaikka efektipuolella olikin parantamisen varaa.
Miksi en muista Kaneli-osuutta tarkasti? Olen kuitenkin varma, että halailin sitä hyvästiksi. Tunnelma oli järkyttävän surullinen, mutta jotenkin vapauttava. Jollain lailla tajusin, että olen hyväksynyt asian, päässyt eteenpäin. Mahdollisesti jopa ymmärsin, että näen unta ja että lopultakin unimaailman suojamuurit ovat murtuneet.
Olen täysin varma, että flunssa iski tälläkin kertaa stressin / paskafiilisten takia. Jos pää ei kestä ja ihminen vain pörheltää eteen päin, niin siinä vaiheessa keho pistää turbojarrun päälle. Minulla ainakin.
"This is not the end. This is not the beginning of the end. It is the end of the beginning"
(Millennium, 1989 - hieno sci-fi-leffa John Varleyn novellista)
25.05.2011 - 23:50
On pariin otteeseen tullut käveltyä Tuomarinkylän kartanon ja Vantaanjoen rantamaisemissa.
Kartanomaisemaa
Uuvahtanut puu
Ratsastuskoulu. Siellä sitä aikanaan tuli käytyä.
Kaikkea ne keksivät... uusiokäytetty siilo. Hieman järkytyin.
Kievari
Kartanon päärakennus
Silta
Sääli, että nykymaailmassa täytyy laittaa valoja joka paikkaan.
Vantaanjoki, 101 kilsaa pääuoman pituus.
Hui! Ei saa tulla tänne hevosella. Mopoilijat, tervetuloa vaan.
23.05.2011 - 20:55
Tuota noin... Vuosipäivämme onkin tänään. No, juhlistaahan tätä iloa mielellään useamminkin.
13.05.2011 - 20:13
Siitä vaan itseään menettämään ja sähköpostiaan uuttamaan.
13.05.2011 - 20:11
Vuosi täynnä (eilen). Kiitos, kulta.
15.04.2011 - 23:53
Vanhankaupunginkosken ärjyntää.
23.01.2011 - 04:15
Mutta kuka tämän on kirjoittanut? Etsin netistä ja useasti tähän törmäsin, missään ei kuitenkaan kerrottu tekijää.
Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan.
Kaneli sai perjantaina epilepsiakohtauksen. Se ei olut paha, ja Soile lähti viemään koiraa ulos. Tuulikaapissa tuli toinen kohtaus. Sekään ei ollut mainittava. Soile antoi lääkettä ja jäi odottelemaan koiran toipumista. Sitä ei tullut. Soile elvytti Kanelia viisitioista minuuttia ennen kuin luovutti. Jokin oli pettänyt lopullisesti.
Hoitava neurologi halusi ilmaiseksi avata Kanelin kallon, koska epäili jotain sieltä löytyvän. Tulokset tulevat puolen vuoden päästä. Itse en usko, että mitään löytyy. Selkeästä kasvaimesta hän olisi jo varmaan Soilelle soittanut.
Elämä on kummallista ja hiton usein epäreilua. Kanelin kohtalo on tästä hyvä esimerkki.
21.01.2011 - 22:13
12.9.2006-21.1.2011
Kiitos lukemattomista hyvistä asioista, joita toit elämääni.
|
Kirjoittaja
Kaikenlaista, sinne ja takaisin. Muotia tai urheilua täältä tosin ei löydy. Eipä kyllä varmaan ruokaohjeitakaan, onneksi osaan sentään keittää pastaa.
Sitaatteja
"Eräs teoria väittää, että jos joku joskus keksii täsmälleen mikä on maailmankaikkeuden tehtävä ja miksi se on olemassa, se siinä samassa katoaa ja tilalle tulee jotakin vielä kummallisempaa ja käsittämättömämpää.
Erään toisen teorian mukaan näin on jo käynyt."
Douglas Adams: Maailmanlopun ravintola
"Kuilussa kököttämisen kirja kertoi, että aurinko oli Jee-jumalan silmä hänen paarustaessaan taivaan poikki joka päivä etsiessään omia varpaankynsiään."
Terry Pratchett: Pyramidit
"Joka-aamuinen kauhunhuuto kajahti Arthur Dentin kurkusta kun hän heräsi ja muisti äkkiä missä oli.
Ei siinä mitään, että luola oli kylmä, eikä siinäkään, että se oli kostea ja tunkkainen. Hän huusi siksi, että luola oli keskellä Islingtonia ja seuraava bussi tulisi vasta kahden miljoonan vuoden kuluttua.
Douglas Adams: Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki
"On hämmästyttävän hankalaa kävellä jalat täynnä olkia, kun liikkeitä ohjaavat aivot ovat purkissa kymmenen jalan päässä, mutta hän onnistui pääsemään seinävierelle ja haparoi eteenpäin, kunnes rysähdys ilmoitti hänen päässeen purkkihyllyn luo.
Tässä täytyy olla aivot, hän ajatteli hieman mielenvikaisesti, koska mannapuuro ei litise tällä tavalla. Olen koonnut ajatukseni, hah hah haa."
Terry Pratchett: Pyramidit
|
![]](http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/27164/520956.jpg)
