Tein viime vuoden loppupuolella löydön kirpputorilta. Nuo kolme ihanaa kirjaa maksoivat vain viisi euroa!

Keskimmäinen teos on tällä hetkellä lempikirjani. Lueskelen sitä joka ilta ennen nukkumaan menemistä. Olen aivan intona sen sisältämästä tiedon määrästä.

Taustalla olevan alkuaineiden jaksollisen järjestelmän olen joskus ostanut Heurekan kaupasta. Laminoin sen töissä ja nyt sen vakiopaikka on makuuhuoneen verhoon nojaamassa. Sitä sitten vilkuilen kun kirjassa mainitaan joku alkuaine.

Yleisindikaattorin hankin apteekista. Sillä me Soilen kanssa tutkimme eri aineiden pH-arvoja viime viikonloppuna. Koirien kanssa kun ei oikein voinut mitään puuhailla (Kanelilla silmätulehdus ja Digi-vilukissalle liian kylmää ulkona).

Niin hauskaa kuin Soilen luona onkin oleskella, niin olen kovasti kaivannut matkoillani tiedekirjaani. Vaan nyt voin ottaa sen mukaani! Sain nimittäin työkaveriltani tuollaisen ostoskärryn. Pyykkireissujen lisäksi se on oiva apu tavaroiden raahaamisessa Soilen luokse. Enää ei tarvitse kamojen painoa miettiä. Kiitos vielä uudemman kerran!