Papyruskaisla (Cyperus papyrus) on sarakasvi. Sitä ei nykypäivän Egyptistä löydä kuin viljelmiltä, ja Kairon egyptologisen museon pihalta.

Muinaisina aikoina se oli kuitenkin yleinen kasvi ja kaikkia sen osia hyödynnettiin. Sato korjattiin loka-joulukuussa.

Bes-instituutissa meille näytettiin kuinka papyrusta valmistetaan.

Tekotapa oli pitkään mysteeri. Vuonna 1966, neljän vuoden tutkimusten jälkeen, tohtori Hassan Ragab (1911-2004) selvitti valmistustavan. Papyruskaislaa hän hankki Sudanista.

Papyruskaislan ruoko on kolmion muotoinen. Ensin se kuoritaan ja viipaloidaan ohuiksi siivuiksi.

Liuskoja murjotaan kunnes kuidut rikkoutuvat ja neste valuu pois.

Suikaleita liotetaan vedessä kolme päivää. Niistä tulee läpikuultavia ja notkeita. Sitten kuidut ladotaan ristikkäin puuvillaiselle alustalle. 

Lopuksi levy kuivataan puristimessa. Vaihe kestää kolmesta neljään päivään ja kuivikkeita vaihdetaan kahdeksan tunnin välein.

Ostin instituutista pari maalattua ja joitain tyhjiä arkkeja. Ikävä kyllä en pääsee käsiksi ulkoisen kovalevyni sisältöön, joten hienompi papyruksistani (kopio Hufenerin kuoleman jälkeisestä tuomiosta) jää esittelemättä.

Bes Papyrus Institute
114 El Haram St., El Haram, Giza.

Liike sijaitsee melko lähellä pyramideja. Käykää ihmeessä, jos siellä päin liikutte. Heiltä saa hyvin korkealaatuista papyrusta.