1243003940_img-d41d8cd98f00b204e9800998eToisin kuin kuvassa, taivas on aivan harmaa ja vettä tulee lotisemalla.

Olen viettänyt perjantai-iltaa duunikoneen ääressä. Kolmessa tunnissa olen saanut kierreltyä blogeja läpi. Omaakin kai pitää päivittää.

On se melkoisen ankeaa täällä yksin nyhjätä. Alakerran nuorisotilassa bailataan bändin kera niin, että ikkunalasit särisevät, eli musiikkia ei voi kuunnella.

 Onneksi olen jo käynyt kaupassa ja vienyt loton kiskalle. Voin siis häippästä suoraan kotiin, kunhan tästä synkistelystä tokenen.

Parasta tietysti olisi lähteä jo nyt ettei perjantaisten örisijöiden määrä pääse kohtuuttomaksi kasvamaan.

  

Pieni lisäys: Jokin mättää; piti poistaa yksi kuva, kun se ei suostunut asettumaan aloilleen vaikka kuinka säätöjä vääntelin, grr.