Tänään on ollut melko aurinkoinen ilma. Toissayönä myös kuulin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mustarastaan laulavan. Kaipa se kevät siis on tulossa. Sopii kyllä minulle.

Lumikelloja

Tämä on Soilen ottama kuva lumikelloista viime kuun lopulta. Luonto-Liiton Kevätseurannan kautta se päätyi tänään Ylen Aamu-tv:n lähetykseen. Onneksi olkoon!

Viime aikoina olen muuten ollut koirakoulutuksen apulaisena Soilen luona. En ole pahemmin kotiin ehtinyt (pesin eilen pyykkinikin sisareni koneella), ja siksi on blogien seuranta, saatika oman päivitys, jäänyt hieman hunningolle.