Ei ymmärrä...

Viime keskiviikkona lähdimme Soilen ja Markitin kanssa juhlimaan viimeksi mainitun synttäreitä. Ensin suuntasimme Kiasmaan. Myönnettäköön tässä kohden, että kuvataiteentuntemukseni on tasoa moukka. Melko hyvin kierroksesta kuitenkin selvisin. Pokkakin piti melkein koko ajan. Ei aivan täysin kylläkään, vaan enpä ollut ainoa hihittelijä seurueessa. Ihan oikeasti… Kuusi kulunutta kangasnenäliinaa rivissä seinällä. Taidetta?  

 

Pilviin piirretty - aasialaista nykytaidetta

 

Mutta. Matkalla tuli nähtyä useita hienoja juttuja. Minun ja Soilen (varmaan olisi ollut lentokoneista hurmaantuvan Kanelinkin) suosikki oli Hiraki Sawa'n DVD-esitys Asunto (kesto 9:20). Siinä Sawan asunossa lenteli vaikuttava määrä pienoislentokoneita äänitehosteiden kera.

 

Vaan ensimmäisenä ihastuin June Bum Park’in videoteokeen Palapeli 2-02, (4:16 min), jossa joukko ihmisiä ylhäältä päin kuvattuna siirteli pulpetteja älypelin tapaan asetelmasta toiseen; aivan hillitön. Pidin myös kovasti hänen teoksestaan 15 kaivinkone (1:45 min). Siinä ihmisen jättisormet ”hallitsivat” oikeaa kauhakuormaajaa.

 

Wang Gongxing’in Taivaamme putoaa (2:35 min) tuli myös katsottua. Taitavasti toteutettua yhteiskuntakritiikkiä, mutta ei ihmeemmin jättänyt tunnejälkeä mieleeni.

 

Li Wei’in painovoimaa uhmaavat valokuvat tuli huomattua. Miksi Elämää korkealla 2 jäi mieleen? Maan pinnalla oli huomattavasti hienompi teos.

 

Yoko Ono’n Maalaus taivaiden näkemiseksi, jäi mitättömäksi. Pari reikää kankaassa, aseta taulu minne haluat. Ei todellakan pysäyttänyt. Tämä ei aivan ole sarjaa ”nenäliinoja seinällä”, mutta melkein.

 

Yuken Teruya’n ja sekä Kako Ueda’n japanilainen paperinleikkaustaide meni jotenkin ohi, tosi taitavaa työtä kuitenkin.

 

Taidetta
 

Full House – Kouri-kokoelma ja minimalistisia seikkailuja Amerikasta

 

Robert Longo’n Musta lippu (Kun myrsky mennyt on, William Shakespeare) (kalsinoitu puu 2,72 x 3,90 x 32) sekä hänen Musta lippu no. 5 (Sadan tähden jalan asennot, J.G. Ballard) (pronssi 82 cm x 118 cm x 53 cm). Nämä mustanpuhuvat jenkkiliput olivat näyttävän uhkaavia. Niiden viestin tämmöinen pöljempikin katsoja ymmärtää.

 

Wolfgang Laib’in Maitokivi (marmori, maito 2 cm x 133 cm x 138 cm) on aika hämmentävä. Onhan se mukavan näköinen, mutta… No, tietääkseni mies hioo itse ne kivet, joten onhan moista työmäärää kunnioitettava.

 

Richard Long'in Harmaa liuskekivilinja (34 m. x 1,68 m) teki minuun vaikutuksen. Se oli hieno, mutta minähän olenkin jonkinasteen kivihullu. Minulla on sisustuselementteinä kiviä. Esimerkiksi WC:n roskakorin ympärille ladon ”kivimuurin” aina pussin vaihdon yhteydessä. Onko se taidetta? Itse en ole niin ajatellut. Miksi sitten Longin suuremmassa mittakaavassa toteuttama työ katsotaan taiteeksi? Onko se sitä? Väliäkö tuolla, pidin siitä kuitenkin.

 

Felix Gonzalez-Torres’in Nimetön (julkinen mielipide) (musta lakritsikaramelli yksittäin sellofaanin pakattuna, loputon määrä, ihannepaino 317,4 kg, mitat vaihtelevat).

Onko tämä ”synkkä ja aggressiivinen” kuten Kiasman taiteilijaesityksissä kerrottiin? Minä pidin sitä humoristisena ja viehättävänä interaktiivisena teoksena. Mutta minähän en asiasta mitään ymmärräkään. ”Makeisten ammusmainen muoto ja teoksen melkeinpä uhkaava olemus viittaa militaristiseen ja vihamieliseen kulttuuriimme.” Tyhmä minä.

 
Namu

Tämä kuva todistaa, että osallistuin karkkimaton muovaamiseen. Namu oli oikein maukas. En minä oikein muuta osaa tästä teoksesta sanoa.

 

Jannis Kounellis’in Nimetön (Maailma on muuten täynnä nimettömiä taideteoksia) (Teräs, kivi, juuttisäkki, rautaoksidi, kipsi, 14 kpl 2,5 m x 1,9  m x  25 cm). Kuusi säkkiä ja kiveä kahden teräspalkin alla, kokonaisuuksia oli seinän pituisena rivinä. Se näytti komealta. Työn tekemisessä on varmasti ollut kova homma. Tässä vaiheessa jo ehkä alkaa paljastua, että omasta mielestäni taiteen tekemisen pitää vaatia tekijältä jotakin. Siksi en yksinkertaisesti voi käsittää, että jollekin korokkeelle nostettu tehdasvalmisteinen WC-pytty voisi olla taidetta.

 

 

John Salvest’in Kim Levin, Reittejä ja merkintöjä 1975 – 2004

Tämä meni täysin yli ymmärryksen. Olkoonkin vain tunnettu taidekriitikko (aiemmin ikinä kuullutkaan) mutta onko tämäkin taidetta? Vai taidehistoriaa? Huone oli täynnä tuon kriitikon erilaisille papereille raapustamia kommetteja.

 

Yleistä
 

Eräässä huoneessa oli kolme valkoista taulua. Johan meinasi alkaa silmien pyörittely, mutta sitten huomasimme, että valkoiselle pohjalle oli maalattu eri sävyisellä valkoisella ihmishahmoja. Sen jälkeen vain ihailimme teosta. Joku Valkoista valkoiselle se varmaankin oli. En löytänyt Kiasman tiedoista muuta vaihtoehtoa kuin Kuvan jälkeen –näyttelyn Yishai Jusidma'n Yukio, Mamekazu, Mamehiro. Tosin hahmot eivät näyttäneet geishalta.

             Hienot ovet

Viereinen näky muuten pysäytti minut joskus aikoinaan kun kävin ensimmäistä kertaa Kiasmassa. Aikani teosta ihailtuani tajusin seisovani tavarahissin edessä.


Olen niin uuno näissä taideasioissa, etten edes tiedä ovatko esittelijöiden kirjoittamat tulkinnat heidän omiaan, vai taiteilijoiden faktana kertomia.

 

Aika monen taiteilijan moottorina tuntui kuitenkin olevan kävely. Ja yhteiskuntakritiikki.

 

 
Loppuilta

Markit vei meidät hienoon japanilaiseen ravintolaan, jonka nimi oli Koto. Siellä hän tarjosi meille upean aterian. Huh, sitä ruoan määrää!

Pieni osa ateriasta

Mässäilyn jälkeen kävimme vielä juomassa yhdet oluet. Sitten hajaannuimme ja suuntasimme kohti kotejamme.

Onnea vielä kerran, Markit - ja kiitos mukavasta illasta!