1891283.jpg

…eli meneillään on sen ahkeruuskauden vastakohta. Töissä kyllä jaksaa käydä, mutta muuten ei tule mitään tehtyä. Ainut asia mitä aamuisin kellon soidessa tekee mieli tehdä, on jatkaa uniaan. Ne unetkin tosin ovat viime aikoina olleet ikävän sävyisiä. Olisivat edes kunnon painajaisia niin ne voisi ottaa viihteenä! Nämä ällötykset kuitenkin ovat tyyppiä "kengät eivät pysy jalassa", tai "olen eksynyt laivan henkilökunnan puolelle ja pelkään, että joku tulee asiasta mäkättämään." Siis pelkästään tylsiä ja painostavia.

1891285.jpg

Pientä vireystason nousua on kuitenkin havaittavissa: kokosin pari Pari Jan van Haasteren'in palapeliä. Kaneli oli viikonloppuna kylässä ja tuli sen kanssa ulkoiltua. Juosta ei (onneksi) voi sillä polvi rasittui kolmannen kuntoilukerran jälkeen. Urheilu on epäterveellistä, kuten sisarenikin jo taisi todeta.

 

Kävin muuten katsomassa Ben X –leffan ihan teatterissa. Oli aika vaikuttava ja suositeltava kokemus. Melko ahdistava tarina kertoi koulukiusatusta Asperger-nuorukaisesta. Toteutus oli uskottava ja tekijät olivat onnistuneesti käyttäneet hyväkseen PC-pelimaailmaa. Elokuva taitaa poistua ohjelmistosta tällä viikolla, mutta kaipa se joskus ilmestyy DVD-markkinoille.

1891359.jpg