Eilen ymmärsin, että kevät todellakin on tullut. Menin illalla sulkemaan makuuhuoneen ikkunan. Kun käteni osui verhoon kuului kammottava ärinä. Loikasin suurinpiirtein yhdellä askeleella eteisen ovelle.

Kesti muutaman hetken, että sain itseni koottua. Minulla nyt vain on pörriäisfobia, ja se surina oli ennen kokemattoman kova ja kiukkuinen. Hain siivousvälineen varren ja sumutinpullon aseikseni. Sitten rohkaisin mieleni ja kävin toimeen. Kauhulla ajattelin, mitä kohtaisin. Joku mutanttihirmu? Vai ehkä pesän alku? Afrikkalainen tappajapöriläs?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

                    1498069.jpg

 

Varrella tökkien, vesipullolla sumutellen sain esille ison ötökän, joka totisesti oli kiukkuinen ja kovaääninen. Pitkä taisto siinä käytiin. Otus tarrasi verhoihin kiinni, minä ruitin vettä aseestani. Pirun ärhäkkä otus se oli, pörinä oli kammottavaa kuunneltavaa (siis ihan oikeasti). Lopulta kuitenkin sain vedestä raskaan otuksen lattialle ja juomalasin alle. Sen verran raivoisa hyönteinen se oli, etten ilman lehden alle ujutettua lasilevyä uskaltanut lähteä siirtopuuhiin. Sainpas kuitenkin otuksen turvallisesti parvekkeelle ja vapauteen.

 

Kaikkea tätä kamaluutta ja vaivaa kestettyäni mietin, että fobiastani huolimatta olen niin monta pistiäistä pelastanut, että karmanlakien mukaan minun kuuluisi säästyä mokomien pistoilta loppuikäni.

 

Uskoo ken tahtoo. Pidän kyypakkaukseni ajantasalla.