Siinä oli sellainen seisova pöytä. Keräilin itselleni syötävää lautaselle. Meinasin ottaa jälkiruuan - eli possumunkin - samantien, mutta en sitten niin tehnyt. Ihan hyvä, sillä jo ruokalastin kanssa töpeksin; heilautin kokislasi nurin ja tarjotin lainehti ruskeassa nesteessä. Ajattelin ettei asialla ole suurtakaan merkitystä, suussahan ne aineet kuitenkin menisivät sekaisin.

Itse ruokailusta en muista paljoakaan, paitsi että hyvää oli. Vaan sitten lähdin hakemaan possumunkkiani. Minulla oli pihdit kädessäni ja olin juuri tarttumaisillani isoon ja takuuvarmasti omenahilloa pursuavaan munkkiin... Ja eikös kännykän herätys aloita rimputuksensa. "Eieiei!", minä ajattelin. "Ensin syön tämän!". Vaan ei siinä mikään kapinointi auttanut, itsepintainen pärinä jatkui ja minä heräsin väkisinkin.

Näinkin onnettomasti voi päivä alkaa.